150/140/510, Tyr

Katselen uteliaana uutta kättäni. Se hohtaa metallin sävyissä joissain osin, joissain osin taas tummat muovipinnat heijastavat himmeästi kattolamppujen valoa.

Tämä asema on pimeä. Olen kuullut että asema rakennettiin taistelussa menetetyistä aluksista jääneistä osista. Valot sammuvat satunnaisesti, joskus lämpö pettää. Keinopainovoima tuotetaan keskipakoisvoimalla eikä generaattorilla. Lääkintälaitteisto sentään tuntuu toimivan.

Sain tietää että suurin osa muusta komppaniasta menehtyi tykistökeskityksessä ja sitä seuranneesta rynnäköstä. Kaksi muuta, Karl ja Rena, selvisivät, molemmat täällä ylhäällä. Itse menetin käsivarren ja sain palovammoja oikeaan kylkeen.

Se on outoa. Tunnen uuden käteni kautta asioita, patjani vieressä olevan vesilasin, lakanan keinokankaan, lautasen kuumuuden kun saan ruokaa. Mutta se ei ole oma käteni. Se on jotain muuta. En muista edes sen asennusta, en muista muuta kuin että heräsin eilen täältä tämän käden kanssa.

Olen opetellut käden käyttöä. Osaan nyt tarttua esineisiin ja pitää niitä vakaina sekä päästää esineistä irti. Vielä muutama päivä fysioterapiaa ja pääsen pois. Täällä saan sentään tosin nukkua ja levätä, mutta tunnen oloni ahdistuneeksi. Ympärilläni on jäätäkin kylmempi avaruus ja runko natisee ajoittain ikävästi. Näen ajoittain painajaisia ja hoitajat puhuvat jostakin tutkivasta lääkäristä pelolla. En muista nimeä. Haluan täältä pois.

425/111/510, Thorinstad


Väsyttää. Pysyn jotenkin hereillä kofeiinipillerien voimalla. En muista milloin olisin nukkunut, milloin syönyt kunnolla.

Vihollinen on tehnyt tunnin välein pieniä hyökkäyksiä, ampuen jonkin verran ja yrittäen vähän edemmäs, vetäytynyt noin vartin rähinän jälkeen. Joskus tullut tappiota meille, joskus heille. Kolme meistä on haavoittunut, itse otin raapaisun kylkeen viime rähinässä. Emme vieläkään pääse pois, mutta saamme sentään toisinaan lepotaukoja. Pioneerit rakentavat juoksuhautaa meidän asemiimme, joten pitäisi vain pitää asemat muutaman tunnin ajan vielä.

Rintama on asettunut paikoilleen toistaiseksi, viiden tunnin taistelujen jälkeen. Thebalaiset pääsivät tekemään ilmaiskuja gingalaisten asemat vallanneita kohti ja heidät pakotettiin vetäytymään.

Täällä on kylmä. Kaikki vaatteeni ovat märät ja teen pieniä liikkeitä jatkuvasti pysyäkseni edes jotenkin lämpimänä. Olemme nyt asemissa kolmen isomman kraaterin reunoilla ja kaivaneet näiden väliin kulkukäytävät. Isoimman kraaterin, halkaisijaltaan 10m syvyys noin metri syvimmillään, pohjalle olemme kasanneet teltan ja suojanneet sen mullalla ja kivillä. Se on jonkinlainen suoja nukkumista varten, otamme vuoroja. Haavoittuneet ovat siellä myös, ne jotka ovat riittävän hyvässä kunnossa osallistuvat vartioon.

Hyviäkin uutisia viimein. Saimme tietää että ensi viikolla saamme vahvistuksia Aslialaisten rykmenteistä. Viimeinkin kaupunkisotaan erikoistuneita sotilaita kaupunkisotaan. Meidät sen sijaan siirretään aluksi p-VIESTI TURMELTUNUT-

755/110/510, Thorinstad

Vihollisen suurhyökkäys alkoi viisi tuntia sitten. He hyökkäsivät etuvartioihimme voimakkaan tykistökeskityksen jälkeen. Ensimmäinen aalto saatiin hädin tuskin pysäytettyä, tynkäkomppania on kutistunut nyt tusinaan taistelukykyiseen. Vastassamme oli Karlin, kärkimiehemme, mukaan täysivahvuinen komppania.

Vihollinen piti päämme matalana suojatulella, mutta kukkulalta tuleva tulituki esti vihollista etenemästä. Olimme kuitenkin satimessa. Perääntymään ei päässyt, ei sivuille. Kukkulan juurella, juoksuhaudoissa, oli komppania tulossa meitä tukemaan, mutta hekään eivät päässeet etenemään. Ja thebalaiset olivat kiireisiä vihollisen panssarijoukkojen kanssa.

Kommunikaatio oli hankalaa. Kanavat olivat tulvillaan viestejä. Lännessä olivat gingalaisten asemat murtuneet, idässä 305. rykmentti piti asemiaan raskain tappioin. 381. rykmentin tappiot olivat tiettävästi matalat, mutta rykmentin ollessa jo valmiiksi vajaalukuinen ei rivistö kestäisi kovin kauaa jatkuvaa taistelua. Vihollinen taas pystyi vyöryttämään ylivoiman turvin asemat, mutta tyytyi parin yrityksen jälkeen ottamaan asemat hieman lähempää. Ammukset ovat vähissä, väki väsynyttä. Vihollinen tiettävästi kierrättää komppanioitaan.

Missä hitossa ovat lisäjoukot?

130/109/510, Thorinstad

Vihollisen tykistö on moukaroinut asemiamme uupumatta viimeisen vuorokauden ajan. Olen tuskin nukkunut koko aikana. Kapteeni on kuollut ja nyt rykmentinkomentaja, eversti Heimdal, on nimittänyt minut kompanian johtoon ja ylentänyt kersantiksi. Miksi, se on yhä pimennossa. Komennossani on kaksikymmentäkahdeksan sotilasta, joista viisi on vakavasti haavoittuneita ja hoidossa kiertoradalla, asema Tyrin sairaalaosastoilla.

Kaikki ovat väsyneitä, rasittuneita. Sotilaiden silmät ovat kuin pohjattomat mustat kuopat kävellessäni asemien läpi päivittäin. Yritän tehdä parhaani sen mukaan mitä olen nähnyt kapteenimme tekevän, mutta tunnen käveleväni liian suurilla saappailla. Olen ottanut veteraanit avukseni, ainakin ne kaksi jotka ovat vielä jotenkin järjissään.

Vihollinen on ottanut asemat noin 100 metrin päähän. Laukaustenvaihtoa tapahtuu aina silloin tällöin. He eivät ole yrittäneet läpimurtoa vielä, luulen että he odottavat että väsymme pommituksiin. Mutta oma tykistömme moukaroi heidän asemiaan. Rakennukset joissa otimme suojaa ovat nyt paljolti raunioina, kuten myös vihollisen asemissa olevat rakennukset.

Thorinstadin pohjoinen teollisuusalue on nykyisin painajaismainen vääntyneen raudan ja murtuneen betonin hautausmaa jota savun keskellä valaisevat tykistöiskujen räjähdykset.

Rykmenttien sisällä liikkuu huhuja siitä että meitä oltaisiin siirtämässä, että nykyinen sijaintimme olisi jonkinlainen virhe. Eipä oikein enää yllätä. Ehkä siksi meidät käskettiin vetäytymään. Ajattelen joka päivä enemmän kuin veteraanit, pessimistisesti ja suhtautuen kyynisesti sotajohdon taitoihin. Amiraali Senrinova on ehkä mainio laivastokomentaja, mutta pintataistelujen johtaja, kuka ikinä onkaan, ei taida olla tehtäviensä tasalla.