055/142/510, Asema Tyr
Olen kohta menossa takaisin alas. Meidät liitetään osaksi "Vampyyrin" komppaniaa, joka on ollut puolessa vahvuudessa tiputuksesta lähtien. Luutnantti Tania af Hällström on ollut tunnettu siitä että hän selvisi miltei kokonaisen vuoden vihollisen valtaamassa aluksessa väijyttämällä yksinäisiä vihollisiaan ilmastointikäytävistä aseitta ja juonut heidän verensä. Kun omat joukot viimein palasivat tukikohtaan, istui af Hällström keskellä ruumiskasaa, suu veressä. Muiden. Af Hällströmin kaikki rykmentit ovat myös kuolleet miltei viimeiseen mieheen jokaisella rintamalla missä af Hällström on palvellut.
Nämä seikat eivät tee oloani luottavaiseksi.
Lähtö on 050/144/510, kunhan vuorosukkula on saanut tankattua. Mukaan lähtee myös muu mitä vanhasta komppaniasta on jäljellä. Valhallan jumalat suojelkoon meitä kaikkia.

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home