150/140/510, Tyr

Katselen uteliaana uutta kättäni. Se hohtaa metallin sävyissä joissain osin, joissain osin taas tummat muovipinnat heijastavat himmeästi kattolamppujen valoa.

Tämä asema on pimeä. Olen kuullut että asema rakennettiin taistelussa menetetyistä aluksista jääneistä osista. Valot sammuvat satunnaisesti, joskus lämpö pettää. Keinopainovoima tuotetaan keskipakoisvoimalla eikä generaattorilla. Lääkintälaitteisto sentään tuntuu toimivan.

Sain tietää että suurin osa muusta komppaniasta menehtyi tykistökeskityksessä ja sitä seuranneesta rynnäköstä. Kaksi muuta, Karl ja Rena, selvisivät, molemmat täällä ylhäällä. Itse menetin käsivarren ja sain palovammoja oikeaan kylkeen.

Se on outoa. Tunnen uuden käteni kautta asioita, patjani vieressä olevan vesilasin, lakanan keinokankaan, lautasen kuumuuden kun saan ruokaa. Mutta se ei ole oma käteni. Se on jotain muuta. En muista edes sen asennusta, en muista muuta kuin että heräsin eilen täältä tämän käden kanssa.

Olen opetellut käden käyttöä. Osaan nyt tarttua esineisiin ja pitää niitä vakaina sekä päästää esineistä irti. Vielä muutama päivä fysioterapiaa ja pääsen pois. Täällä saan sentään tosin nukkua ja levätä, mutta tunnen oloni ahdistuneeksi. Ympärilläni on jäätäkin kylmempi avaruus ja runko natisee ajoittain ikävästi. Näen ajoittain painajaisia ja hoitajat puhuvat jostakin tutkivasta lääkäristä pelolla. En muista nimeä. Haluan täältä pois.