420/106/510 Thorinstad

Tänään oli taas aika hyökätä. Meidän rykmenttimme, yllättäen, pistettiin taas kärkeen. Sivustassa hyökkäisivät gingalaiset, sitoen mahdollisia vahvistuksia. Tarkoituksena olisi muodostaa kukkulan ympärille turvavyöhyke.

Hyökkäys alkoi Laivaston poikien iskiessä ohjuksilla ja thebalaisten syöksähtäessä yli tämän jälkeen viimeistelemään raskasta kalustoa. Sitten juoksimme savun sekaan.

Ensimmäiset rakennukset, taistelun tuhoamia varastorakennuksia, saatiin nopeasti haltuun. Joissain oli ansoja. Se minkä meidän joukkueemme tarkisti, oli onneksi tyhjä, vain vihollisen kuolleita. Jotkut niistä olivat viruneet siellä mahdollisesti monta päivää. Mietin miltä heidän tovereistaan tuntui, sinnitellä kuolleiden toveriensa seassa. Olivatko jotkut heistä rakastajia, lapsuudenystäviä, veljiä ja sisaruksia? Ihminen se vihollinen olikin, vaikka meitä miten koulutettiin ajattelemaan toisin. Vuodenajan ansiosta kärpäset olivat harvassa, madot sen sijaan eivät. Tutkiessamme ruumiita löysimme niitä tunkemassa haavoista ulos. Sorenssen löysi niitä ensimmäisenä erään nuoren naisen ruumiista ja juoksi ulos oksentamaan. Tarkk'ampuja sai hänet. Osuma päähän. Ja samassa alkoi vastahyökkäys.

Vihollinen oli ilmeisesti odottanut heikkoa hetkeä. Etummaiset komppaniat olivat edenneet jo korttelin päähän samalla kun vajaalukuisemmat komppaniat tutkivat vallattua aluetta. Taistelun ääniä kuului edempää ja oli aika mennä eteenpäin.

Vihollinen oli yrittänyt rynnäkköä kadun yli mutta huonolla menestyksellä. Saapuessamme kadulla lojui kymmeniä haavoittuneita ja kuolleita, meidän joukkomme ampuessa kadun yli rakennusten sisältä ja viholliset toiselta puolelta samantapaisista asemista. Seuraava asemapaikka olisi ilmeisesti tässä.

Puolen tunnin sisään tilanne rauhoittui uudelleen ajoittaiseksi laukaustenvaihdoksi. Tuntui oudolta olla näin lähellä vihollista. Heidän asemansa olivat vain kymmenen metrin päässä meidän etuvartioasemistamme. Tarkkailuasemiin asennettiin automaattitykkejä uuden rynnäkön varalta, varsinaiset asemat hieman taaemmas.

Otin lyhyet nokoset tähän väliin ja havahduin viheltävään ääneen ja huutoihin. Takanamme räjähti. Vihollisen tykistökeskitys. Juoksin ulos rakennuksesta ja suojaan rakennuksen nurkan taakse, roskatynnyreiden väliin. Tynnyrit kaatuivat ja samalla kuulin kun automaattitykit heräsivät eloon. Rynnäkkö.

Kurkistin kadun suuntaan ja näin muutaman vihollisen päässeen tykin katveeseen. Kivääri oli minulla valmiina ja ammuin sarjan heidän suuntaansa. Yksi heistä lyyhistyi, muut ottivat suojaa. Rakennuksesta kurkistavat muut joukkueen jäsenet tulittivat myös, pakottaen loput takaisin kadulle. He olivat kuitenkin yhä automaattitykin katveessa. Ja käyttivät tilannetta hyväkseen. Toisessa kerroksessa räjähti sirpalekranaatti hetken kuluttua ja lisää sotilaita vyöryi heikommin vartioidun kaistan yli. Otin asemat ulomman rakennuksen seinustalta ja katsoin nurkan taakse. He olivat yhä toisella puolella, ulottumattomissa. Kranaatilla voisi ehkä saada jotain aikaiseksi. Otin yhden esille ja heitin nopeasti. Liian kauas, mutta ilmeisesti jotain tehoa huudoista päätellen. Nyt oli parempi vaihtaa sijaintia. Ylitin poikkikadun nopeasti ja syöksyin tulitusta suojaan.

Toisella puolella odotti Morgan ja Pehr seitsemännestä komppaniasta. He olivat asemissa meidän vieressämme. Ja miltei täysilukuisia.

Sitten tuli komennus vetäytyä. Tunsin pettymystä ja raivoa. Pystyimme pitämään nämä asemat! Vihollinen oli ajettu! Thebalaiset syöksähäisivät kohta yli antaen suojatulta vetäytymiselle. Kirosin ääneen ja otin ainoan plasmakranaattini esille. Ilman läksiäisiä he eivät pääsisi. Kuullessani thebalaisten leijurien kaukaisen huminan heitin kranaatin nurkan taakse ja aloitimme vetäytymisen.

Pysähdyin ensimmäisen kerran vasta ensimmäisillä varastorakennuksilla, minne meidän komennettiin ottamaan asemat. Sotajohto, ota siitä selvää.