050/104/510 Thorinstad
Aamuherätys on aina "iloinen" yllätys. Ehdin tällä kertaa sentään nukkua riittävästi eikä vihollinen tehnyt suuria liikkeitä tänään. Näyttäisi siltä että molemmat osapuolet linnoittautuisivat asemiinsa. Eikä ole ollut tietoa vielä uusista ponnistuksista tai vahvistuksista.
Tänään saimme pitkästä aikaa soppatykistä ruokaa. Se ei ollut kummoista, hernekeittoa ilman lihaa, mutta se on vaihtelua plasmatykin vieressä lämmitetyssä vedessä keitetyistä nuudeleista ja pavuista. Ainakin vähän. Huomiseksi ehdittiin jo luvata että olisi saatavilla lihaa, mutten ole luottavainen tämän asian suhteen.
Tulenjohto kukkulan laella on aloittanut toden teolla työnsä ja nykyisin saamme olla rauhassa tykistökeskitykseltä - vihollisen tykistöllä on riittävästi töitä omassa tykistössämme, joka saatiin yön aikana asemiin moukaroimaan kaupungin eteläpuolella olevia vihollisen patteristoja.
Kevät on tulossa. Ollessani aamiaisen jälkeen ulkosalla vartiossa satoi vettä.

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home