150/147/510, Kalnaes
Kuten arvelinkin, meidät väijytettiin partiolla. Liikuimme hankalan maaston yli leijureilla, kun yhtä leijureista ammuttiin pinnalta laukaistulla ohjuksella. Ohjus osui ja leijuri tipahti metsikköön. Luutnantti antoi ohjeet laskeutua seuraavalle aukealle ja selvittää tilanne. Meitä ammuttiin vielä toisen kerran laskeutuessamme, mutta ohjus ei osunut kiitos häirintäjärjestelmien.
Ympäröivä maasto oli kukkulaista metsikköä, vihollisen aikaisempi ohjus oli laukaistu etelärinteeltä täältä noin 3km päästä. Radioyhteys pudonneeseen leijuriin saatiin muodostettua, kolme kuollutta ja kahdeksan haavoittunutta, neljä kunnossa olevaa. Vihollisen joukkoja oli havaittu törmäyspaikan lähellä ja jäljellä olevat olivat linnoittautuneet leijurin hylkyyn kunhan palot saatiin sammutettua. Etäisyyttä oli noin 2km ja todennäköisesti matkan varrella olisi raskasta vastarintaa odotettavissa. Luutnantti komensi leijurit ilmaan ja meidät metsään.
Metsässä liikuimme nopeasti tulituksen ääntä kohden. Meidän joukkueemme jäänteet laitettiin kärkeen, oma ryhmäni oli oikeassa laidassa. Kohtasimme vastarintaa noin 500m päässä pudotuspaikalta kun ylämäestä alettiin tulittamaan meitä kohti, vihollisen jälkijoukko. Lähdimme kiertämään kallionnotkon alta ja kiipesimme jyrkännettä ylös ylikersantti Steinin johtaessa keskijoukkoa eteenpäin. Vihollisella oli yksi siirrettävä tykki ja kaksi kranaatinheitintä asemissa sekä noin joukkueellinen sotilaita. He olivat kaivautuneet asemiinsa ja ylärinteessä. Stein komensi meidät kiertämään kauempaa ja tulemaan heidän sivultaan, loivasti ylärinteestä. He pitäisivät vasemman laidan kanssa vihollisen kiireisenä.
Ylärinne oli puhdas vihollisista, näimme myös vilaukselta pudonneen leijurin itse aiheuttamallaan aukealla. Omat pojat olivat yhä elossa ja ampuivat, vihollisella näyttäisi olevan noin komppaniallinen sotilaita piirittämässä. Tähän tarvittaisiin apujoukkoja. Puoliryhmän korpraalina lähetin viestin eteenpäin luutnantille, joka yhtyi mielipiteeseeni. Emme ottaneet kontaktia viholliseen vaan jatkoimme nopeasti kiertämään alarinteeseen kyyryssä kunnes näimme vihollisen asemat. He olivat hakanneet puita ympäriltään jotta näkisivät ympärilleen paremmin, edestä näkyi Steinin ryhmän suuliekit. Komensin pojille kranaatit käteen ja heittämään nipun heidän asemiinsa. Itse katsoin selustaa, olimme päässeet liian lähelle liian helposti.
Pojat heittivät kranaattinsa, räjäyttäen vihollisen asemat. Samalla he hyppäsivät alas kallionkielekkeeltä jonka päällä olimme ja tyhjentämään asemia selviytyneistä. Ei vieläkään liikettä. Oliko vihollinen todella näin avuton? Heidän olisi pitänyt osata ainakin jättää jotain porukkaa katsomaan tätä puolta. Sitten kuulin sotamies Danten huutavan alhaalta. Käännyin katsomaan ja hän osoitti yhtä kuolleista, joka tuskin oli edes 16-vuotias poika, paikallisia. Näillä raukoilla ei ollut varmaankaan edes kunnollista asekoulutusta. Steinin ryhmästä oli yksi haavoittunut, keveitä tappioita.
Raportoin Steinille tilanteen ja hän arveli vihollisen perustaneen jonkinlaista sissitoimintaa, värväten paikallisia kyläläisiä ja maanviljelijöitä taistelemaan. Heillä olisi todennäköisesti noin ryhmä, ehkä joukkueellinen koulutettuja sotilaita, todennäköisesti jostain naapurijärjestelmästä kotoisin, sekä sitten loput kouluttamattomia paikallisia. Ylikersantti puhui vielä luutnantin kanssa joka arveli että olisi turvallisinta odottaa vahvistusten saapumista ylärinteestä ja iskeä hieman tätä ennen vihollisen kylkeen. Jakautuisimme kahteen, toista ryhmää komentaisi Stein, toista luutnantti.
Rynnäköimme vihollisen sivustaan heittäen ensin kranaatteja, juosten sitten kahdelta eri puolen vihollisen sivustaan ja taakse. Heillä oli, äskeisen äläkän jäljiltä, yksi puoliryhmä vartioimassa sivustaa, toinen pitämässä meidän poikia tuhoutuneessa leijurissa aloillaan. Vyörytimme heidät nopeasti ja saimme pari vankiakin. Luutnantti raportoi pian että heillä oli yksi puoliryhmä paikallisia jotka antautuivat lyhyen laukaustenvaihdon jälkeen. Loput olivat vetäytyneet. Hienoa, varmaankin jättäneet kouluttamattomat "sissinsä" jälkeensä ja pelastaneet omat nahkansa. No, esikunnalta tuli tieto että meidän pitäisi palata tukikohtaan. Yksi leijureista laskeutui ottamaan haavoittuneet ja kuolleet, loput meistä nousivat kahteen muuhun.
Tällaiset kohtaamiset saavat minut tuntemaan oloni motivoituneeksi olla sotilas. Mutta en pystynyt olemaan tuntematta sääliä meidän kahdeksaa vankiamme kohtaan, joista kolme kyhjötti leijurissa minua vastapäätä, sidottuina ja peloissaan.
Kuten arvelinkin, meidät väijytettiin partiolla. Liikuimme hankalan maaston yli leijureilla, kun yhtä leijureista ammuttiin pinnalta laukaistulla ohjuksella. Ohjus osui ja leijuri tipahti metsikköön. Luutnantti antoi ohjeet laskeutua seuraavalle aukealle ja selvittää tilanne. Meitä ammuttiin vielä toisen kerran laskeutuessamme, mutta ohjus ei osunut kiitos häirintäjärjestelmien.
Ympäröivä maasto oli kukkulaista metsikköä, vihollisen aikaisempi ohjus oli laukaistu etelärinteeltä täältä noin 3km päästä. Radioyhteys pudonneeseen leijuriin saatiin muodostettua, kolme kuollutta ja kahdeksan haavoittunutta, neljä kunnossa olevaa. Vihollisen joukkoja oli havaittu törmäyspaikan lähellä ja jäljellä olevat olivat linnoittautuneet leijurin hylkyyn kunhan palot saatiin sammutettua. Etäisyyttä oli noin 2km ja todennäköisesti matkan varrella olisi raskasta vastarintaa odotettavissa. Luutnantti komensi leijurit ilmaan ja meidät metsään.
Metsässä liikuimme nopeasti tulituksen ääntä kohden. Meidän joukkueemme jäänteet laitettiin kärkeen, oma ryhmäni oli oikeassa laidassa. Kohtasimme vastarintaa noin 500m päässä pudotuspaikalta kun ylämäestä alettiin tulittamaan meitä kohti, vihollisen jälkijoukko. Lähdimme kiertämään kallionnotkon alta ja kiipesimme jyrkännettä ylös ylikersantti Steinin johtaessa keskijoukkoa eteenpäin. Vihollisella oli yksi siirrettävä tykki ja kaksi kranaatinheitintä asemissa sekä noin joukkueellinen sotilaita. He olivat kaivautuneet asemiinsa ja ylärinteessä. Stein komensi meidät kiertämään kauempaa ja tulemaan heidän sivultaan, loivasti ylärinteestä. He pitäisivät vasemman laidan kanssa vihollisen kiireisenä.
Ylärinne oli puhdas vihollisista, näimme myös vilaukselta pudonneen leijurin itse aiheuttamallaan aukealla. Omat pojat olivat yhä elossa ja ampuivat, vihollisella näyttäisi olevan noin komppaniallinen sotilaita piirittämässä. Tähän tarvittaisiin apujoukkoja. Puoliryhmän korpraalina lähetin viestin eteenpäin luutnantille, joka yhtyi mielipiteeseeni. Emme ottaneet kontaktia viholliseen vaan jatkoimme nopeasti kiertämään alarinteeseen kyyryssä kunnes näimme vihollisen asemat. He olivat hakanneet puita ympäriltään jotta näkisivät ympärilleen paremmin, edestä näkyi Steinin ryhmän suuliekit. Komensin pojille kranaatit käteen ja heittämään nipun heidän asemiinsa. Itse katsoin selustaa, olimme päässeet liian lähelle liian helposti.
Pojat heittivät kranaattinsa, räjäyttäen vihollisen asemat. Samalla he hyppäsivät alas kallionkielekkeeltä jonka päällä olimme ja tyhjentämään asemia selviytyneistä. Ei vieläkään liikettä. Oliko vihollinen todella näin avuton? Heidän olisi pitänyt osata ainakin jättää jotain porukkaa katsomaan tätä puolta. Sitten kuulin sotamies Danten huutavan alhaalta. Käännyin katsomaan ja hän osoitti yhtä kuolleista, joka tuskin oli edes 16-vuotias poika, paikallisia. Näillä raukoilla ei ollut varmaankaan edes kunnollista asekoulutusta. Steinin ryhmästä oli yksi haavoittunut, keveitä tappioita.
Raportoin Steinille tilanteen ja hän arveli vihollisen perustaneen jonkinlaista sissitoimintaa, värväten paikallisia kyläläisiä ja maanviljelijöitä taistelemaan. Heillä olisi todennäköisesti noin ryhmä, ehkä joukkueellinen koulutettuja sotilaita, todennäköisesti jostain naapurijärjestelmästä kotoisin, sekä sitten loput kouluttamattomia paikallisia. Ylikersantti puhui vielä luutnantin kanssa joka arveli että olisi turvallisinta odottaa vahvistusten saapumista ylärinteestä ja iskeä hieman tätä ennen vihollisen kylkeen. Jakautuisimme kahteen, toista ryhmää komentaisi Stein, toista luutnantti.
Rynnäköimme vihollisen sivustaan heittäen ensin kranaatteja, juosten sitten kahdelta eri puolen vihollisen sivustaan ja taakse. Heillä oli, äskeisen äläkän jäljiltä, yksi puoliryhmä vartioimassa sivustaa, toinen pitämässä meidän poikia tuhoutuneessa leijurissa aloillaan. Vyörytimme heidät nopeasti ja saimme pari vankiakin. Luutnantti raportoi pian että heillä oli yksi puoliryhmä paikallisia jotka antautuivat lyhyen laukaustenvaihdon jälkeen. Loput olivat vetäytyneet. Hienoa, varmaankin jättäneet kouluttamattomat "sissinsä" jälkeensä ja pelastaneet omat nahkansa. No, esikunnalta tuli tieto että meidän pitäisi palata tukikohtaan. Yksi leijureista laskeutui ottamaan haavoittuneet ja kuolleet, loput meistä nousivat kahteen muuhun.
Tällaiset kohtaamiset saavat minut tuntemaan oloni motivoituneeksi olla sotilas. Mutta en pystynyt olemaan tuntematta sääliä meidän kahdeksaa vankiamme kohtaan, joista kolme kyhjötti leijurissa minua vastapäätä, sidottuina ja peloissaan.
posted by Joakim | 14:58
|
0 comments
